Hoppa till innehållet
Omslagsbild för Narsisti esimiehenä
Isbn: 978-95-2492-503-7
Förlag: Minerva kustannus
Kategori:
Samhälle & politik Medicin & hälsa
Tillgänglig sedan: mars 2019

E-bok

Narsisti esimiehenä

Kirja kertoo ammattikasvattaja, filosofian tohtori Gitan tarinan siitä, miten hän sairaassa työympäristössä vähin erin menetti terveytensä ja työnsä.

Teos antaa nimen ja muodon monimutkaiselle työyhteisöongelmalle, henkiselle terrorille. Kiusaamista on vaikea tunnistaa sen salakavalan etenemisen takia. Tekoja pidetään vähäisinä ja niihin reagoivaa herkkähermoisena. Lopulta kiusattu, halusi tai ei, alkaa itse toteuttaa kiusaajan suunnitelmaa. Vasta ymmärrys siitä, että sairastuminen on seurausta työyhteisön toiminnoista avaa tien oikeisiin ratkaisuihin. Vakavasta traumaattisesta stressistä on mahdollista toipua.

Kirja on kirjoitettu ennen kaikkea kiusaamisen kohteeksi joutuville, jotta he tunnistaisivat kokemuksensa luonteen ajoissa. Kirjaa voi lämpimästi suositella myös uhrien läheisille samoin kuin johtajille ja työhön rekrytoiville. Sen soisi myös päätyvän viranomaisten, työterveyshuollon, työsuojelun ammattilaisten, poliisien, luottamushenkilöiden, päättäjien ja juristien luettavaksi.

Kirjan alkusanat on kirjoittanut psykologi Pirkko Lahti. Hän avaa mielenterveyden näkökulman kiusaamisen vaikutuksiin ja siitä eheytymiseen. Kirjan loppusanoissa tutkimusjohtaja, professori Pauli Juuti tarkastelee narsismia esimiehen roolissa.



Logga in för att låna

Information

Logga in för att låna denna titel och för att se aktuell lånestatus.
Se mer under Så lånar du

Stöds av följande plattformar

PC/Mac

Surfplatta Läsplatta

Smartphone